Vesivarastot tutkittiin Boskärissä ennen lähtöä ja päätettiin hakea vettä. Aluksi pohdimme veden tankkausta Nötöstä mutta koska emme olleet varmoja sen ilmaisuudesta, niin Nauvo Berghamn oli parempi vaihtoehto. Sijainniltaankin se oli ihan lähellä ja sopivasti matkan varrella kohti Borstön saarta mikä oli seuraava kohteemme. Olimme päättäneet jatkaa matkaa itään, kohti Kasnäsia (ja sen kylpylää).

Tankattiin vettä ja hyvällä tuulella lähdettiin jatkamaan matkaa. Borstön vierasvenelaiturissa oli mukavasti tilaa ja yövyimmekin siellä pari yötä. Kiersimme luontopolun (jokaisessa saaressa niitä tuntuu olevan), törmäsimme käärmeisiin ja näimme kaikenlaista mielenkiintoista romua mitä saarelle on nostettu uponneista laivoista. Yhtenä hienona esimerkkinä "Gumma" - patsas joka on isoissa laivoissa aikoinaan sijoitettu ihan eteen, toimimaan "tähystäjänä". Gumma oli nainen. Saarella oli myös tykin jalustoja jäljellä ja kaikenlaista muuta, kuten ankkureita jne.

28.7 saaren yhteysaluslaituriin tuli Porvoolainen iso puulaiva jolla oltiin tekemässä koulutuspurjehdusta. Ihastelimme laivaa ja juttelimmekin kipparin kanssa tovin.Laiva oli siinä yön ja aamulla herättyämme sitä ei enää näkynyt.

Illalla tuli joku Bavarian omistaja "elämäntapapurjehtija" ihastelemaan Juliannaa. Kertoi joskus montakymmentä vuotta aikaisemmin omistaneensa myös Vegan. Käytyään sisällä hän rupesi tunnelmoimaan oikein asiasta.

Ukkostakin piti olla mutta se kiersi mukavasti Borstön eteläpuolelta...liekö osunut suomen mantereelle ollenkaan...